Luomiskertomuksessa Jumala asettaa ihmisen viljelemään ja varjelemaan Eedenin puutarhaa.[1] Tämä tehtävä ei ole syntiinlankeemuksen seurauksena poistunut ihmiseltä. Mitä luomakunnan varjeleminen tarkoittaa tässä ajassa? Teologisen etiikan laajentaminen koskemaan myös eläimiä ja luontoa, on paluuta luomisteologiaan, joka eräällä tavalla on kristillisen etiikan perusta. Näin teologisen etiikan on helpompi mahdollista vastata ajassa oleviin oikeudenmukaisuuden haasteisiin globaalissa kontekstissa. Ilmastonmuutos ja ekologiset ongelmat ovat eettisiä ongelmia ihmisten välillä, mutta myös suhteessa muuhun luomakuntaan. Elizabeth Johnson on todennut, että länsimaisen teologian piirissä kiinnostus luontoa kohtaan teologisena teemana on vähentynyt 1500-luvun jälkeen. Ympäristökriisi on myös taloudellinen ja solidaarinen kriisi, sillä kaikkein köyhimmät kärsivät eniten ympäristökriisistä. [2]
Lisa Sowle Cahill kirjoittaa, että monet uskonnolliset perinteet ovat tuoneet esille, että maailmankaikkeus ilmaisee pyhyyden arvon ja merkityksen sekä paljastaa ihanteet ja normit maailmaa muuttavalle toiminnalle. Uskonnot kohtaavat yhdessä eettisen ja ekologisen haasteen toimia eritavoin maailmassa. Kestävä kehitys ja oikeudenmukaisuus ovat teemoja, joihin uskontojen tulisi synnyttää yhteisiä käytäntöjä. Luomisteologiaan perustuva sosiaalietiikka lisää ihmisten yhtenäisyyttä yli kansakuntien ja uskontojen. Kristinuskon ei tule sortua ajatukseen, että vain sen tradition sisällä on ymmärrys luomisesta. Luomisteologia uudistaa ja syventää teologista etiikkaa ja moraalia ihmiselle.[3]
Syventyminen luomisteologiaan haastaa ihmistä pohtimaan suhdettaan muihin elollisiin olentoihin. Luomiskertomuksen tehtävä viljelemisestä ja varjelemisesta on mielestäni teologisen etiikan lähtökohta, johon kristillisen teologian piirissä tulisi pysähtyä myös muutenkin kuin vain etiikan kysymyksissä. Etiikan alueella se säilyttää ihmisen luomakunnan kruununa, jonka tehtävänä on palvella muita luotuja – eläimiä ja kasveja. Itse ajattelen, että luonnollinen laki ohjaa ihmistä itsensä säilyttämiseen, mutta Jumalaa koskevan totuuden etsinnän kautta myös säilyttämään luontoa laajassa mielessä koskien kaikkea luotua.
Kuva: Paradise landscape with the Creation of the animals, by Jan Brueghel II
[1] 1. Moos. 2:15.
[2] Cahill 2009.
[3] Cahill 2009.
Lähde:
Cahill, Lisa Sowle (2009). Creation and Ethic. Teoksessa: Gilbert Meilaender & William Werpehowski. The Oxford Handbook of Theological Ethics. Oxford: Oxford University Press.
+ There are no comments
Add yours