Onneksi olen poika Pohjoismaasta

Olen oikea onnenpoika.

Olen onnenpoika, koska synnyin Pohjoismaahan, synnyin hyvinvointiyhteiskuntaan.
Olen onnenpoika tai oikeastaan jo mies. Jos olisin syntynyt tytöksi, olisi minulta vaadittu paljon enemmän. Minun pitäisi olla silloin vastuullisempi, minun pitäisi olla äiti. Sehän on ilmeisesti jaloin tehtävä maailmassa, ainakin tytölle. Kasvaa naiseksi ja ryhtyä äidiksi.

Jos olisinkin syntynyt johonkin päin Länsi-Afrikkaa, olisin todennäköisesti traumatisoitunut. Minut olisi ympärileikattu, silvottu, jotta pääsisin naimisiin. Miksi? Koska perinne vaatii. Koska olisin ollut tyttö, olisi haluttu varmistaa, että joku mies huolii minut avioliittoon. Ilman ympärileikkaustahan olisin saattanut tehdä vielä aviorikoksen.

Todennäköisesti minut olisi ympärileikattu, vaikka olisinkin syntynyt pojaksi. Tässä asiassa Y-kromosomikaan ei olisi minua edes auttanut. Julmasti olisi minua viillelty ja olisin varmasti traumatisoitunut, koska perinne vaatii.

Luettuani eilen Anu Nousiaisen artikkelin valokuvaaja Meeri Koutaniemen matkasta Keniaan jouduin pysähtymään. Väistämättä ajattelin itseni artikkelin nuoreksi tytöksi Keniaan. Vastavuoroisuus. Mitä se merkitsee nyt? Suljenko nettiselaimen ja silmäni tältä asialta, vai seuraisinko sydäntäni ja tekisin asialle jotain. Koska olen poika, oikea onnenpoika, kun synnyin hyvinvointiyhteiskuntaan voin tehdäkin asialle paljon, vaikka ensin tuntuu etten oikeastaan yhtään mitään. Voin ottaa kummilapseksi maailmalta tytön, voin pitää esillä maailman epäkohtia, lahjoittaa muuten vain rahaa sukupuolielinten silpomista ehkäisevään työhön, eli kasvatustyöhön tai lähteä itse maailmalle tekemään asialle jotain.

Kiitos vuoden lehtikuvaaja Meeri Koutaniemi. Taidan tehdä asialle jotain.

Jaa:
  •  
  •  
  •  
  •  
  •  
  •  
  •  

Vastaa