Protomarttyyri Stefanos on niitä harvoja kristillisiä pyhiä, joita luterilainen kirkko muistaa. Hänen elämänsä on esimerkki, kuinka Kristus-lapsi muuttaa elämäämme. Apostolien tekojen 7. luvussa kirjoitetaan marttyyri Stefanoksen todistuksesta ja lopulta kuolemasta. Luvun 59. jakeessa on yksi ensimmäisiä osoittaman saarnan kiteytys. Sanoissa tunnustetaan oikea usko. Kuoleman uhatessa pyhä Stefanos tunnustaa Kristuksen olevan hänen Vapahtajansa. Vain muutamalla sanalla Stefanos ilmaisee kristinuskon idean, että sielut eivät kuole ruumiin kanssa kuolemassa, vaan hän löytää todellisen elämän Kristuksen uskon kautta ja Hänen vuokseen. Samalla hän lainaa Jeesuksen sanoja Isälleen ristillä.
Tämä teksti (Apostolien teot 6–7) on ensimmäinen Uuden Testamentin tekstijakso, jolla on hagiografinen luonne. Se toimii mallina myöhemmille kristityille. Kuten diakoniassa ei voi erottaa rakkautta uskosta, ei myöskään tätä erottelua ole mahdollista tehdä marttyyri Stefanoksen kohdalla. Hän seuraa Kristuksen esimerkkiä ja rukoilee ennen kuolemaansa omien vihamiestensä puolesta, ettei hänen kivitys tulisi heille rangaistukseksi. “Herra, älä lue heille syyksi tätä syntiä!” Apt. 7:60. Tekstijakso loppuu kiinnostavasti: “Ja sen sanottuaan hän nukkui pois.” Ilmaisu ”nukahtaa” (koimaō) viittaa teemaan, jota teologit kutsuvat ”välitilaksi”. Kristityn kuolema ei ole vain kuolema, vaan uni, kuten Kristus sanoi kuolleesta Lasaruksesta. Sellainen on armo, jonka Kristus on meille saanut kuolemallaan, niin että me kuolemme rauhallisesti ja kuolema ei lähesty meitä katkerasti, kuten hän sanoo: “Totisesti, totisesti minä sanon teille: jos joku pitää minun sanani, hän ei ikinä näe kuolemaa”.
